Aurinko ja hellelukemat ovat hellineet Göteborgia vielä syyskuussakin, mutta lokakuun lähestyessä kesä alkaa olla jo kaunis muisto. Vaan eipä hätää! Se tarkoittaa sitä, että Göteborgin suomalaiset nuoret palaavat palaveripöytään suunnittelemaan hauskaa tekemistä syksyksi.
Syyskuun alussa vietimme jo perinteeksi muodostuneita kattobileitä, katsoimme Marco Polo -surffileffan ja jatkoimme teeman mukaisesti surffikurssilla. Pidimme myös kaikille avoimen kokouksen 21. syyskuuta. Kokouksessa saimme uusia tapahtumajärjestäjiä riveihimme, mahtavaa!
Syksyn aikana on luvassa ainakin seuraavaa:
1. Itsepuolustuskurssi
Kiinnostaako oppia perustaitoja itsepuolustuksesta? 19. lokakuuta järjestämme itsepuolustustunnin, jossa taekwondoguru neuvoo oikeat liikkeet ja otteet. Tunnin päätteeksi on mahdollisuus saunoa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Facebookissa!
2. Karjalanpiirakkailta
GSN:n suosittu suomalaisen kulttuuri ilta järjestetään yhteistyössä Göteborgin Kalevalaisten kanssa. Illan aikana leivotaan ja syödään karjalanpiirakoita, vietetään rennosti aikaa yhdessä ja myös mahdollisuus saunomiseen löytyy. Ota kaveri ja saunakamat mukaan ja tule paikalle keskiviikkona 23.11!
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Facebookissa!
3. Karaokeilta
Kattobileissä saimme valtavasti toiveita karaokeillasta, joten sellainenhan pitää ehdottomasti järjestää marraskuussa! Kuuluuko repertuaariisii Eppu Normaalia vai Virve Rostia?
Karaokeilta siirtyy keväälle 2017.
4. Itsenäisyyspäivän juhlat Lundissa
Lauantaina 10. joulukuuta Finnlustilla on suuri kunnia järjestää RSN:n vuotuiset itsenäisyyspäiväjuhlat. Luvassa on helkväll Lundin sydämessä, perinteikkäässä AF Borgenissa.
5. Pikkujoulusitsit
Syyskausi huipentuu pikkujouluihin, jotka ovat tunnetusti olleet täynnä yllätyksiä… Bileet järjestetään 16. joulukuuta Majvallenissa. Lisätietoa löydät Facebook-tapahtumasta.
Kuva: Petri Jarla / Fingerpori