Ruotsiin muuttavalle

Oletko harkinnut opiskelua Ruotsissa? Hyvä idea! Ruotsissa opiskelu on hauskaa, haastavaa, inspiroivaa, erilaista, kasvattavaa, antoisaa ja yllätyksellistä.

Koulutusohjelmien rakenne ja opintojen haastavuus vaihtelee paljon eri yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä, joten yleispäteviä luonnehdintoja Ruotsissa opiskelusta on vaikea antaa. Pääsääntöisesti opinnot kuitenkin koostuvat luennoista, ryhmätöistä ja seminaareista. Kurssin päätteeksi suoritettavien salitenttien lisäksi nk. kotitentit (määräajassa kotona kirjoitettavat esseet) tulevat myös taatusti tutuiksi.

Ruotsissa opiskellessasi olet oikeutettu saamaan opintotukea Suomesta normaaliin tapaan, kannattaa olla yhteydessä Kelaan opintotukeen ja – lainaan liittyvissä asioissa.

Ruotsista löytyy paljon opinto-ohjelmia,joissa kurssit ovat englanniksi (erityisesti maisteriohjelmia), mutta monet ohjelmat ovat luonnollisesti myös kokonaan ruotsin kielellä. Kielitaito kehittyy nopeasti opintojen edetessä ja usein apua voi saada esimerkiksi tentteihin sanakirjan muodossa. Lisäksi voi saada esimerkiksi mahdollisuuden kirjoittaa esseitä tai tutkielmia englanniksi.

Opintojen lajin lisäksi myös opiskelijakulttuuri vaihtelee eri kaupunkien välillä. Ruotsissa on kaksi puhtaasti opiskelijakaupungiksi profiloitunutta paikkakuntaa, Lund ja Uppsala, mutta myös Göteborg on suosittu valinta opiskelijoiden keskuudessa. Asukasmäärältään Helsingin kokoinen Göteborg on Ruotsin toiseksi suurin kaupunki, jossa riittää tekemistä ja näkemistä. Kaupunkia halkovat kanavat, lukuisat pienet kahvilat, vehreät puistoalueet ja siniset raitiovaunut tekevät Göteborgista hurmaavan keskikokoisen eurooppalaiskaupungin, jonne moni vierailija on päätynyt jäämään pysyvästi.

Hakuprosessi

Ruotsalaisiin yliopistoihin voi hakea yhteishaun kautta kaksi kertaa vuodessa. Keväällä hakemuksen viimeinen jättöpäivä on huhtikuun puolessa välissä, syksyllä lokakuun puolessa välissä. Tarkat päivämäärät kannattaa tarkastaa nettisivulta. Yliopistohaun yhteydessä ei ole pääsykokeita.

Hakuprosessi on varsin yksinkertainen:

  1.      Lähetä hakemus sähköisesti Antagning.se -sivuston kautta.
  2.      Toimita tarvittavat todistuskopiot liitteineen Ruotsiin. Todistuksia ei tarvitse kääntää, mutta ne tulee todistaa oikeiksi. Todistaja voi olla esimerkiksi perheenjäsen tai tuttava.

Hakuprosessin ensimmäisen kierroksen tulokset julkaistaan heinäkuun puolivälissä. Älä kuitenkaan vaivu synkkyyteen, jos jäät varasijalle – täyttämättä jääneet paikat täytetään toisella hakukierroksella, jonka tulokset julkaistaan elokuun alussa. Yksityiskohtaisempaa tietoa hakuprosessista löydät Maatiedon ja Nordenin kotisivuilta.

Älä epäröi hakea! Pisterajat vaihtelevat vuosittain.

https://www.antagning.se/se/start

http://www.maatieto.net/

http://www.norden.org/fi/sinun-pohjolasi/koulutus-pohjoismaissa/koulutus-ruotsissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s